sunnuntaina, toukokuuta 30, 2010

Eläinlääkärin diagnoosi

Niinhän sinä kävi, että koiralta löytyi korvasta kasvain, jonka saisi pois vain leikkaamalla koko korvakäytävä ja sisäkorva pois. Siihen ei haluta lähteä, sillä koira on jo 12 vuotias. Nyt ei auta muuta kuin seurailla tilannetta ja syksymmällä käydä uudestaan tutkituttamassa, onko kasvain suurentunut. 

Olisi surku luopua toisestakin koirasta saman vuoden aikana; pienempi koira jouduttiin nukuttamaan helmikuussa pahan nivelrikon vuoksi. Vanhuksiahan ne jo kumpikin oli/on, mutta silti luopuminen tuntuu pahalta.




perjantaina, toukokuuta 28, 2010

Pelottaa

Kauhea jännitys ja paha olo. Tunnin päästä mennään eläinlääkäriin tutkimuksiin, jossa selviää onko koiralla korvassa kasvain vaiko ei. Pelottaa.

Roni

Surkeaan oloon ei auta edes tämä ihanan punainen lankakerä, jonka kerin tänä aamuna.


Kaikki muuten on valmista Harunia varten...

torstaina, toukokuuta 27, 2010

Voihan Haruni!

Tänään minulla on ollut 'känkkäräpäivä', joten jotain kivaa piti keksiä. Siispä kaikki viisi merinoista Wollmeiseni pääsivät lankavuoren kätköistä virkistämään kiukkuista emäntäänsä antamalla vierihoitoa oikein sanan mukaisesti. Samalla kun olen silmäillyt noita, olen etsiskellyt Ravelryssä pitsihuivin ohjetta. Vaakakuppi on kallistumassa Haruniin(ravelryssä). Malli on niin ihana, ja monta kaunista Wollmeise-toteutusta on saanut minut haluamaan itselleni samanlaisen.


Mistelzweig ja Feldmaus ovat mielivärini näistä omistamistani merinoista, mutta luultavasti päädyn tekemään Harunin jommasta kummasta punaisesta. 


Hmm... selvästi on jo verenpaine laskenut noita silmäillessä ;-)

tiistaina, toukokuuta 25, 2010

Merino-alpakkata

Tämmöinen herkkukaksikko saapui tänään. Handusta. Palvelu on kyllä loistavan nopeaa, sunnuntaina tilasin, maanantaina postitus ja tänään tiistaina olivat jo postilaatikossa. Kuvissa värit on vähän pliisummat kuin mitä todellisuudessa, kun täällä meilläpäin ei aurinkoa ole tänään juuri näkynyt. Sävyiltään tuo monivärinen hakkaa kaikki omistamani Wollmeiset mennen tullen, olen niin ihastunut siihen :) 



maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Hederat

Sain eilen valmiiksi reilu viikko sitten aloitetut Hedera-sukat (ohje Knittystä). Malli on ollut ties kuinka kauan toteutuslistallani, mutta aina on joku muu malli mennyt edelle. Sukista tuli varsin istuvat ja varmasti tulee pidettyä. Lanka on Schoppel-Wollen Admiralia, joka on perussukkalankaa (100g/420m, 75% villaa ja 25% nailonia). Taisin hankkia langan syksyllä kädentaitomessuilla Titityyltä.





Nyt pitäisi miettiä minkä fufoista ottaisin seuraavaksi työn alle, mikään noista ei oikein innosta. Osasta olen päättänyt päästä purkamalla eroon, joten siinä voisikin olla tarpeeksi yksinkertaista hommaa tälle illalle...

maanantaina, toukokuuta 17, 2010

Poissa silmistä, poissa mielestä

Kaivelin esille ihan omaksi kiusaksi kaikki pitkään tai vähemmän pitkään kesken ollet neuleet. Pari kappaletta tuosta puuttuukin, koska ne ovat jossakin lankavuorten kätköissä. Mikä kumma siinä on, että aina pitää aloittaa uutta ja keskeneräiset työt kaivautuu jonnekin piiloon kunnes unohtuvat kokonaan!?


Tässä Paraphernaliat (pdf-linkki ohjeeseen), jotka olen aloittanut tammikuussa 2009... 


Näistä on tulossa Hederat, jotka aloitin viime lauantaina automatkalla sukulaisen 70-vuotisjuhliin... 


Nämä Knotty-sormikkaat puolestaan aloitin maaliskuussa, niitä oli oikein mukava neuloa ja toinen sormikas ehti valmiiksi asti, mutta sitten jostakin kuului 'töks'.


Raitasukat on olleet kesken ties kuinka kauan, arvioisin että pari vuotta. Lanka loppui, enkä heti keksinyt, että millä jatkaisin terät loppuun. Lanka on ONLine Supersocke 100, Wellness Color 1070, joten jos jollakin olisi nöttönen tätä, niin iloisena otan vastaan :)


Ihanan vihreä alpakka-kämmekäs on peukaloa vaille valmis, samoin pari puuttuu. Nämäkin ovat arviolta pari vuotta olleet 'tekeytymässä'.



Myös nämä kauhistukset on jääneet kesken langan puuttumisen takia, mutta eiköhän minulta löydy juuri sen verran jämälankaa, että nämä saisi jo valmiiksi ;-)


Citron shawl on aloitettu viime joulun aikaan. Joku kumma tässäkin alkoi mättämään ja huivi haudattiin piiloon 'pois näkösältä'.


Toukokuun opiskelukiireiden vuoksi en tänä vuonna lähtenyt Fufoilemaan, vaikka olisi ollut näin monta hyvää syytä. Ehkäpä minun olisi syytä aloittaa omat kesän loppuun kestävät varjo-Fufoilut ja saada mahdollisimman moni valmiiksi. Suurin askelhan on jo otettu, kun sain kaivettua nämä näkösälle :)

lauantaina, toukokuuta 15, 2010

Ihunia lankoja

Awww... uutta lankaa...  eilen postista noudettua... vähän täydennystä Wollmeise-kokoelmaan... vasemmalta oikealle Sabrina, Spice Market (M), Kürbis (M), Fliederbusch... nam  :)


Kaikki twiniä eli 80% merinoa ja 20% nylonia, 311m/100g. 

Pitäisikin kuvata kaikki Wollmeiseneni yhteispotretissa, täytyy vaan odotella että loputkin tilaamani langat saapuu, odottelen vielä lisää Sabrinaa Veera Välimäen Plain and Simpleä varten sekä Yarnissimalta Spina di peche ja Zum dirndl -kittejä.

perjantaina, toukokuuta 14, 2010

Mie niin tykkään

Kappas, taas pari viikkoa edellisestä päivityksestä. Minulla on ollut opiskelukiireitä, mutta aina iltaisin olen neuloskellut näitä sukkia. Lanka on Posh Yarnin Elinor-lanka, värinä vuodenaikaan sopivasti Primavera. Malli on Baudelaire (Cookie A). Halusin käyttää langan tarkasti loppuun, ja onnistuinkin tosi hyvin, sillä jäljelle jäi vajaa metrin pätkä. Neuloin yhdeltä kerältä, aina vuorotellen kumpaakin sukkaa, ja lanka riitti siten, että sain varteen kolme mallikertaa pidemmät sukat kuin ohjeessa oli. Äärettömän tyytyväinen lopputulokseen ja tähän tuo otsikkokin viittaa :)



Jo joku aika sitten valmistui nämä Kirjopirkasta neulotut sukat. Näissä kokeilin ensimmäistä kertaa ns. jälkikäteen tehtyä kantapäätä (englanniksi afterthought heel). 



Lankaa jäi sen verran, että riitti mukavasti lapsen sukkiin.



Sitten taannoisen pipotehtailun tuotoksia, jolloin tein putkeen kolme pipoa Silo-langasta. Kahdesta muusta piposta ei tullut napattua kuvaa, mutta tässä tämä yksi, joka jäi itselle jemmaan ensi syksyä varten.