perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Uusi ulkoasu ja liikuntahairahdus

Muutin blogin ulkoasua ja väritystä kun vihreä alkoi kyllästyttämään.

Neulontaa ei ole juurikaan tapahtunut.. eilen yritin etsiä sopivaa ohjetta harmaasävyiselle 7Veikka Kantri -langalle, jota sain taannoin 600 g Novitalta. Tekisi mieli kokeilla jotain isompaa työtä ikuisen sukka/lapas/pipo -linjan sijaan. Selasin läpi kaikki Novitat, Modat ja SK:t sekä nipun ulkolaisia neulelehtiä. Täytynee vielä tänään jatkaa etsimistä.

Minä menin tänään liittymään kuntoklubiin. On pakko ottaa järeät aseet käyttöön, että saisin aloitettua liikkumisen. Kaveri on samassa klubissa, joten nyt voidaan potkia toinen toisiamme liikkumaan. En harrasta koirien ulkoilutuksen lisäksi mitään ylimääräistä liikuntaa ja kunto on päässyt rapistumaan lähes nollaan. Toki pyöräilen töihin, mutta koska matkaa on alle kaksi kilometriä jää työmatkojen kuntoiluhyöty melko minimiin.

Ei kommentteja: