sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Mustikoita ja Revontuli ja yksi nimetön myssy

Täällä on vietetty hiljaiseloa. Olen edelleen leikkauksen jäljiltä sairauslomalla, ja voisi kuvitella, että olisin saanut aikaiseksi vaikka ja mitä. Mutta ei, sillä päivärytmini on muotoutunut sellaiseksi, että herään klo 9 - 10 aikaan, syön aamupala, katson telkkarista Pieni talo Preerialla, sitten ehkä puen päälle. Iltapäivällä surffailen netissä ja ulkoilen koiran kanssa. Lounas. Jatkan nettisurffailua. Sitten mies tuleekin jo töistä kotiin. Tuntuu, että päivät toistavat itseään ja mitään konkreettista ei synny. On kivaa palata tammikuussa takaisin töihin ja palata normaaliin päivärytmiin.

Oon toki saanut jotain neuleita valmiiksikin:  


Villapeikon Mustikka-pipo Cascade 220:sta. Kummitätini halusi Mustikan nähtyään pipon itselleen. Samoin toinen kummitäti ja kaksi serkkua tilasivat saman tien samanlaiset. Saapa nähdä jaksanko sitten enää tehdä itselleni omaa Mustikkaa!


Kolmas kummitätini selaili tässä taannoin meillä käsityölehtiä ja halusi itselleen myssyn Modasta (05/2010 malli 15). Ohjeessa oli joku ONLine-lanka, mutta minä käytin Novitan Puroa, joka vastasi paksuudeltaan ja väriltäänkin ohjeen lankaa. Tuli ihan mukava myssy ja saajakin oli tyytyväinen.  

Syyskuussa aloitin neulomaan ensimmäistä Revontuli-huiviani. Mietin tuolloin, että mikähän vironvilla-merkki on kyseessä. Joku ehdottikin kommenteissa, että kyseessä on Evilla, ja satuin löytämään langan vyötteen (juu-u, olen säilönyt vyötteet vuodesta 2005 alkaen :) ja sitähän se juurikin oli (Evilla Artyarn 8/2 väri A-46).

Keskeneräinen Revontuli oli kolme kuukautta jäähyllä, kun kuvittelin että olin tehnyt jonkun virheen. Reilu viikko sitten kaivelin huivin taas esille ja huomasin, että ei ollut mitään virhettä ja jatkoin sen loppuun muutamassa päivässä. Huivista tuli pienehkö, mutta sitä voi hyvin käyttää hartiahuivina. Tämä menee mummolleni joululahjaksi.


Malli: Revontuli
Lanka: Evilla Artyarn 8/2 väri A-46
Kulutus: 126 g (ihmettelen pientä menekkiä!?)
Puikot: 3,5mm (pieni menekki johtunee tästä, mutta suuremmilla puikoilla tuloksena oli kalaverkkoa..) 

2 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Nättejä pipoja ja tosi kaunis huivi :)

Pirena kirjoitti...

Voi kun on nätti Revontuli.